*

Janne Pihlaja Politiikan kirjanpitoa

Presidentintekijät vai koulukiusaajat

 

Puoluesihteeri Taru Tujunen joutui kiusalliseen asemaan antaessaan Kokoomuksen puoluejohdosta realistisen kuvan dokumenttielokuvaan “Presidentintekijät”.  Elokuvan mainoksista olisi saanut mielikuvan, että sen tarkoitus on alleviivata, ettei presidenttiys ollut ehdokkaan vaan puolueen saavutus. Tai ehkä se olikin vain ajatus, jonka Tujunen sanoo elokuvassa ääneen. Viimesyksynä luonnehdin puoluejohtoa koulukiusaajina. Nyt tuntuu siltä, kuin samat kiusaajat valitsivat tällä kertaa liian kovapintaisen uhrin, mutta ymmärtaisivät sen myöhässä.

 

Ajatuspaja Liberan viikon henkilö peräänkuulutti Suomeen älyllistä rehellisyyttä. Puoluejohdon luotsaama hallitus osoittaa erittäin hyvän esimerkin älyllisen rehellisyyden puutteesta esittäessään kyvyttömiä toimia talousvajeen ratkaisuksi. Taloushallinnon parissa työskentelemättömille voi näiden toimien aiheuttama kehityskulku jäädä vieraaksi, mutta viimeistään muutaman kymmenen vuoden päästä me tämän päivän nuoret emme voi olla huomaamatta hallituksen toimien  vaikutusta kaikkialla.

 

Kokoomuksen puoluejohto, jota Tujunen edustaa, päätyy haastavaan tilanteeseen eurovaaleissa asettaessaan maan hallitusta edustavia henkilöitä ehdolle tuleviin eurovaaleihin. Kuntaministeri Henna Virkkusen, Eurooppa- ja ulkomaankauppaministeri Alexander Stubbin ja pääministerin erityisavustaja Antti Häkkäsen ehdokkuus edustaa sitä linjaa, jolla hallitus on johtanut kyvyttömästi talouden vakauttamista.

 

Kokoomuslaisina tunnetuista vaikuttajista juuri Tujusen kritisoima tasavallan presidentti Sauli Niinistö on tämänhetkisen puoluejohdon luotsaaman hallituksen arvostelijoista korkeimman auktoriteetin omaava. Perässä on seurannut nyttemmin julkisuudesta poistunut kokoomuslainen ministeri Iiro Viinanen ja  edellisten eurovaalien kokoomuslainen ehdokas, keskuskauppakamarin Risto E.J. Penttilä. Nyt samalle rohkealle tielle on lähtenyt aktiivipoliitikkojakin, kun kokoomuksen europarlamentaarikko  Petri Sarvamaa kehoitti hallitusta heräämään.


Näihin ääniin nuoretkin uskaltavat turvata, ainakin kokoomusnuoret. Kokoomuksen Nuorten Liitto on ennenkin peräänkuuluttanut leikkauksia, eikä linja ole muuttunut, mitä talouden tasapainottamisen vaatimuksiin tulee. On luonnollista, että kokoomusnuoret ovat ottaneet esikuvikseen edellämainitun kaltaisia hahmoja. Viimesyksynä Kokoomusnuoret -lehdessä oli haastattelussa Iiro Viinanen ja nyt Uudenmaan ja Helsingin Kokoomusnuoret ovat päättäneet asettua Petri Sarvamaan taakse.


Huomiseen uskovan nuoren asialla ei välttämättä ole nuori poliitikko, eikä varsinkaan nuorisopoliitikko. Joskus järkevintä on turvata sellaisten kokemukseen, joilla on rohkeutta ottaa kantaa, koulukiusaajista välittämättä.

 


Kirjoittaja on Uudenmaan Kokoomusnuorten edellisiä puheenjohtajia, joka on ylpeä seuraajistaan

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

3Suosittele

3 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (1 kommentti)

Tero Hynynen

Uuden puoluejohdon tekijät, koska puoluejohto vaihtuu?

Toimituksen poiminnat