*

Janne Pihlaja Politiikan kirjanpitoa

Kokoomuskansanedustajat vierastavat markkinataloutta

 

Eläkevakuutusyhtiöt eivät ole katoamassa julkisen keskustelun polttopisteestä vielä hetkeen. Sen on varmistanut kokoomuksen kansanedustaja ja entinen puolueen varapuheenjohtaja Sampsa Kataja, jonka mielestä Suomessa voitaisiin lopettaa näennäinen yksityisten eläkevakuutusyhtiöiden kilpailu ja perustaa julkinen monopoli. Myös toinen kokoomuskansanedustaja Lasse Männistö ilmoitti tukevansa Katajan näkemyksiä. Syyksi Kataja näkee sen, että tehoton kilpailu tuhlaa resursseja. Monopolissa hän ei puolestaan näe minkäänlaista heikkoutta, ongelmaa tai riskiä. Nykyinen korporatistinen järjestelmä on kyllä remontin tarpeessa, mutta niskalenkki markkinataloudesta ei ole kestävä tapa ratkaista yhteisiä haasteita.

 

Lainsäädännöllä turvattu toimiala on ajautunut risteykseen, jossa on valittava vain kahden vastakkaisen poliittisen suunnan väliltä. Maassa, jossa julkinen sektori lähentelee 60% bruttokansantuotteesta, ehdotus kuulostaa pikemminkin vasemmistolaiselta kuin kokoomuslaiselta. Tosin jopa entinen vasemmistoliiton puheenjohtaja Suvi-Anne Siimes on ymmärtänyt, että sosialismin omainen monopolisointi ei kannata. Siksi vähiten vasemmistolaiselta puolueelta odottaisi vähiten vasemmistolaisia vaihtoehtoja.

 

Kevan entisenä puheenjohtajana toiminut Kataja luonnehtii eläkevakuutusyhtiöiden kilpailua näennäiseksi. Siinä hän on aivan oikeassa. Näennäisyys johtuu siitä, että tosiasiassa eläkejärjestelmä ei perustu vapaille markkinoille. Muodollisesti yksityiset yritykset vain vastaavat yksitellen suunnitelmatalouden komentojen toteuttamisesta. Mainitusta syystä tehottomat markkinat eivät muutu tehokkaiksi poistamalla vähäisimmätkin markkinat kokonaan. Korkeintaan byrokraattinen kontrolli ja yhteiskuntasuunnittelu helpottuvat.

 

Vaihtoehtojen ja yksilöllisten vaikutusmahdollisuuksien poistaminen oman elämänsä suunnittelussa ovat kehitystä väärään suuntaan. Yhteiskunta koostuu ihmisistä, eikä yksi muotti sovi kaikille. Todellinen ongelma on se, että nykyajan nuoret tulevat hyötymään eläkejärjestelmästä huonommin kuin edeltäjänsä. Eläkevakuutusyhtiöiden välisen kilpailun aiheuttaman mahdollisen resurssihukan muuttaminen on pientä teknistä näpertelyä, joka ei puutu suureen ongelmaan. Pikemminkin järjestelmän perustavaa valuvikaa lujitetaan entisestään, jolloin muuttaminen olisi myöhemmin hankalampaa.

 

Kokoomukseen mahtuu erilaisia mielipiteitä. Toimittuani vuosia aktiivisesti sekä nuorten että vanhempienkin kokoomuslaisten keskuudessa voin sanoa, että vapaasti toimivaa suomalaista yksityistä sektoria pidetään perinteisesti paljon tärkeämpänä kuin mitä Kataja ja Männistö antavat ymmärtää.

 

Kirjoittaja Kokoomusnuorten liittohallituksen jäsen, Nummi-Pusulan kokoomuksen emeritus puheenjohtaja sekä Lohjan kaupunkisuunnittelulautakunnassa toimiva liiketalouden opiskelija

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

3Suosittele

3 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (12 kommenttia)

Jotu Karjalainen

Kyllähän eläkemaksujen maksajan tulisi pystyä kilpailuttamaan eläkeyhtiöt ja vaikka valitsemaan halvan kustannustason toimija esim. Virosta.

Käyttäjän HeikkiAalto kuva
Heikki Aalto

EK-Kokoomus ja AY-demarit voisivat fuusioitua yhdeksi etujärjestöksi, olkoon nimeltään vaikka Dokarit. Tai mieluummin totuudenmukaisemmin Suomen kommunistinen puolue.

Tapio Vehmaskoski

Eläkevakuutusyhtiöien ylimmän johdon palkkojen ja muiden etuuksien ihasteluun on osallistunut niin paljon poliitikkoja ja kansalaisia, että pelkäänpä saaliinjaolle pyrkivän enemmän väkeä kuin tulee olemaan jaettavaa pidemmän päälle.

Kaikille alkaa olla selvä valtion ja kuntien kassojen tyhjyys sekä velkapainotteisuudet. Hunajakennoina paistavat eläkevakuutusyhtiöiden säilötyt rahastot,jotka tulevat imemään muitakin hunajan hakuun kuin sinne pelastautuneet entiset yritysjohtajat/ammattiyhdistysjohtajat ja kelvottomat poliitikot.

Tätä rataa tulemme näkemään kaikenlaisia yritelmiä, joilla näitä viimeisiä tuholta säilytettyjä rakennelmia puretaan asioiden nimissä, joita nyt vain voimme arvailla.

Tulevaisuuden jaettava tasa-arvo on nimeltään köyhyys.

Thomas Taussi

Onko Katajan ideoissa kartoitettu niitä yrityksiä, joiden rahoitukselliseen asemaan vaikuttaa vahvasti monopolisoitavaksi kaavaillut palvelut? Onko monopolisoinnin vaikutus näihin yrityksiin ja asiakkaisiin otettu huomioon?

Pekka Heliste

"Lainsäädännöllä turvattu toimiala on ajautunut risteykseen, jossa on valittava vain kahden vastakkaisen poliittisen suunnan väliltä. Maassa, jossa julkinen sektori lähentelee 60% bruttokansantuotteesta, ehdotus kuulostaa pikemminkin vasemmistolaiselta kuin kokoomuslaiselta."

Tuo julkisen sektorin osuuden tilastointi on hyvin harhaanjohtavaa.

Valtion ja kuntien osuus on vain n 38 % ja kun TEL yhtiöt lasketaan mukaan niin sittenkin vain vähän yli 40 %

Tuohon julkiseen sektoriin lasketaan mukaan myös sellaisia funktioita kuin esim katsastustoiminta.Valtio ei sitä pyöritä vaan yksityiset yritykset, kuitenkin se lasketaan mukaan julkisen sektorin toimintaan, kun katsastus on pakollinen.
Samoin Punainen Risti tai Kirkon ulkomaanapu tai kalastuskunta tai metsästysseura luetaan julkiseen sektoriin kuuluvaksi

Thomas Taussi

Julkista sektoria määrittää toiminnan pakollisuus. Julkinen sektori voikin saada muodollisesti yksityiset kasvot julkisista toimeksiannoista, mutta on hyvä, että meillä on kuvaamasi kaltainen mittausjärjestelmä, joka ei anna pelkkien muodollisuuksien hämätä tuossa asiassa :)

Käyttäjän JaakkoNurmi kuva
Jaakko Nurmi

Blogisti on taitava sanankäyttäjä avaten keskustelua eläkejärjestelmästämme, kyseenalaistaen kokeneempaa kaartia laidasta laitaan poliittisessa kentässämme, viitaten myös muutamiin julkilausumiin kyseisen asia tiimoilta.

Hän on kuitenkin unohtanut muutamia tärkeitä argumentteja joista viimepäivinä on vilkkaasti keskusteltu. Niistä ykkösaiheena on ollut tolkuttomat johtoportaan palkitsemiset. Tämä kaarti on mittava, ja vuotuiset summat maksajien työllään kartuttamaa rahaa pöyristyttäviä, organisaatiot raskaita ja riitaisia. Joku tolkku tähän kalliiseen tyhjäkäyntiin on saatava, ja Katajan kannatusta saanut ehdotus on yksi järkeistävä lähtökohta. Jostain on lähdettävä. Sivusta emme voi katsoa kun yhteinen kassa tyhjenee, ja joku kansanosa kuittaa jatkuvasti kohoavia palkintoja, puhumattakaan siitä että joku maisteri ehdottelee vielä kajoamaan eläkepuskureihin pelastamaan valtion kassavajetta.

Totta "mooses" on muistettava muutama vuosi sitten hallituksen tekemä eläkkeiden leikkaus, jonka piti olla tilapäinen, jatkuen edelleen jo toistakymmentä vuotta. Ehdotus kajota eläkekassioihin puskureineen on törkeä loukkaus työnsä tehneitä kansalaisia kohtaan.

Nuoren blogistin on hyvä vilkaista peruutuspeiliin ja ottaa uusi lähtökohta ehdotuksilleen, jos niitä nyt edes blogissa ilmeni, arvostelujen lisäksi. Silti pitää kirjoitella ja avata keskusteluja, ja tietenkin ottaa vastaan arvosteluja.

Eläkekassojen välillä ei pitäisi olla muuta kilpailua kuin sijoituksien tehokkuus. Siitä puhuminen on pelkkää retoriikkaa. Hyvät vakuutusmatemaatikot hoitavat tämän puolen asiasta, ja heille kannattaa maksaa taidostaan. Makuupaikat poliittisessa johtoportaassa pitää jäädyttää.

Heikille: Huumori on paikallaan, mutta ei sovi tähän osioon, eikä ole kovin älykästä.

Käyttäjän JannePihlaja kuva
Janne Pihlaja

Jos tarkkoja ollaan, niin kohun keskiössä ollut Keva ei ole vapaiden markkinoiden periaattein toimiva tavallinen yksityisfirma, vaan sen johtopaikkoja miehitetään poliittisin perustein. Siksihän se onkin ollut poliittisesti merkittävä keskustelunaihe.
http://www.iltalehti.fi/uutiset/2013112017740959_u...

Sijoittamisessa täytyy hajauttaa. Kaikkia munia ei pidä laittaa samaan koriin. Keskitetysti riskit kasvavat. Jos poliitikot möhlivät, kaikki kärsivät. Ihmisille täytyy antaa vaihtoehto kilpailuttaa varainhoito yksilöinä.

Pekka Heliste

Heh, noissa vapaissa järjestemissä on se ongelma, että puolet voittaa, puolet häviää ja häviäjät jäävät valtion elätettäväksi.

Itse asiassa voittajia on vain 1 % , he kahmivat 90 % tuotoista

Käyttäjän tampere515 kuva
Jarmo Makkonen

Eikös Olli Pusa kirjoittanut juuri tästä "Renkien kapinasta" jossa eläkevaroja käytetään oman edun tavoitteluun ja politiikkaan ?

Käyttäjän JaakkoNurmi kuva
Jaakko Nurmi

Mun piti vielä sanomani, ettei nuoren polven pitäisi olla huolissaan tulevista eläkkeistään, kunhan saadaan tämä rohmuaminen kuriin ja koko järjestelmään parempi hyötysuhde. Eläkkeestään on joka tapauksessa maksettava, jaettakoon maksajaosuudet miten hyvänsä. Huomioitava on, että 60-luvun alussa perustettu eläkejärjestelmämme ei huomioi kovin hyvin, jo kymmenenkin vuotta ennen työelämänsä aloittaneita, ja täällä vielä elää kitkuttaen nauttivat pientä työeläkettään. (Nyt en puhunut eläkeyhtiöiden rohmujohtajista.) Olkoonpa kyseessä pienyrittäjä tai palkannauttija. Oikeata työtä tekevä joka tapauksessa. Yrittäjä on eläkkeensä ansainnut.

Huonosta ajasta on puhuttu tuon tuosta, muutaman vuoden välein, muka jonkin laman takia. Meillä on nyt hyvät ajat verrattuna esim. 1940-lukuun. Silloin meillä oli tosi hätä monella mittarilla katsottuna. Nuoremman polven ei pidä rutista ettei heille riitä eläkkeitä. Heidän on itse pidettävä huoli siitä että eläkkeet tulevaisuutta varten ovat turvatut, niin ovat tehneet tämän maan udelleen rakentajatkin.

Seppo Paasikallio

Katajan ulostulolla on selvä tavoite kokoomuksen johdolta. Kataja on valittu olemaan äänitorvena, koska hän on jo toiminut KEVAssa.

Katainen on niin paljon viettänyt aikaansa EU herrojen kanssa, että hänelle on varmasti jo kirkastunut NWOn tavoite saada Suomen eläkevarat pankkiirieliitin hallintaan. Koska hän haluaa kaikessa palvella EUta niin looginen ajatus on yhdistää kaikki eläkkeenmaksajat yhteen sumppuun, jolloin hänen on kaikkein halpointa sopia järjestelyt EUn herrojen kanssa. Kun tämä kuvio tulee aikanaan esille niin Kataisella ei ole muuta vaihtoehtoa kuin sanella, että tämä on pakko tehdä tyollisyyden turvaamiseksi.

Tässä saadaan siis sama suuruuden idea toimimaan kuin kuntien yhdistelyssä. Kataja ei luonnollisestikaan voi puhua tästä varsinaisesta yhdistämissyystä vaan esittää tekosyitä, joille tietysti halutaan vahvistuspuheenvuoroja kuten tämä Pihlajan puheenvuoro.

Kaikesta näkee kokoomuksen linjan olevan peruuttamattomasti liittovaltiokehityksen kannalla. Suomi tulee siitä kärsimään, koska sen johdosta kaikissa raha-asioissa hallitus antaa periksi. Kaikki muistavat vielä Kataisen lupauksen antaa heti lisää rahaa kunhan vain joku ehtii pyytämään.

Toimituksen poiminnat