*

Janne Pihlaja Politiikan kirjanpitoa

Kokoomusnuorten roolimalli haussa?

 

Kun liityin kokoomusnuoriin, olin 16-vuotias ja ensimmäisellä luokalla Nummi-Pusulan lukiossa. Tulevaisuudesta ei ollut vielä kauaskantoista suunnitelmaa.  Minulla oli kuitenkin tarve osoittaa mielipiteeni. Koin isänmaallisuuden tärkeäksi osaksi identiteettiäni, ja oli minulla muutamia ajatuksia myös taloudellisesta vapaudestakin. En välttämättä kokenut olevani tuolloin liberaali, mutta enää en kiistä aatteeni perustuvan ennen kaikkea liberalismiin. Vapaus on ollut minulle enenevässä määrin tärkeä arvo, ja koen sen edistämisen olevan nykyään kaikkien poliittisten ideoideni lähtökohta. Kutsui sitä sitten liberalismiksi tai libertarismiksi, olen kokenut sen erottamattomaksi osaksi niin kokoomusnuoria kuin omaakin ajatteluani. Liitossa on aina kiehtonut avoimuus aatteelliselle keskustelulle ja rohkeiden vaihtoehtojen etsimiselle.


Uuden Suomen blogissa oli 31.5.2013 Thomas Taussin kirjoittama teksti, joka käsitteli vapautta ajavan puolueen puutetta Suomessa. Yhtenä syynä oli esitetty se, että puoluepolitiikassa liikkuu usein ihmisiä tietyn ”politiikasta irrallisen kulttuurin” perusteella. Aate ei siis aina ole se ratkaisevin tekijä, vaan perinteet, elämäntapa ja symboliset merkitykset. Jos edellä mainittu kulttuuri syrjäyttää poliittisen aatteen ryhmää yhdistävänä tekijänä, suunta ja tarkoitus katoavat. Valitettavasti olen kokoomusnuorissa joutunut havaitsemaan juuri tällaista, ja se myös ruokkii erilaisia stereotypioita.

 


Keskustelin kerran erään entisen KNL:n puheenjohtajan kanssa, ja hän kertoi huomanneensa ikävän tavan suhtautua kokoomusnuoriin. Meitä pidetään usein ”rikkaiden kakaroina”. Olen itsekin kokoomusnuorena joutunut kokemaan samaa. Se on turhauttavaa, koska käsitys on vanhentunut, ja varsinkin itse olen kaukana moisesta stereotypiasta. Tietysti monille porvarillisuus on ulos päin näkyvä tyyli ja elämäntapa, mutta minulle se on ennen kaikkea näkemys yksilön ja valtion suhteesta.

 


Vaikuttaa, että monet vauraista perheistä olevat puolustavat yleensä eniten välitöntä ja yksinkertaista vähempiosaisten tukemista samalla kun heillä on tarve tuoda esille porvarillista elämäntapansa. Aivan kuin hyväosaisuus olisi synti, joka olisi kuitenkin lupa muuttaa ylpeyden aiheeksi poliittisella anekaupalla, hyvinvointivaltion kannattamisella. Todellisuudessa tämä hyväntahtoiselta kuulostava hyvinvointivaltioajattelu ei käytännössä pidä sisällään mitään uutta ratkaisua ihmisten ongelmiin.

 


Toinen viittaamassani blogitekstissä mainittu näkökulma on politiikan triviaali luonne. Politiikka on useimmiten pienten teknisten seikkojen parissa nykertelemistä. Kaikki asiat liittyvät aina periaatteisiin, mutta harva päättelee linjojaan ennustettavasti selkeistä periaatteista. Periaatteettomuuden takia päättäjillä on tapana olla arvaamattomia.

 


Monet julistautuvat ylpeästi pragmaatikoiksi, mikä antaa heille tekosyyn olla käsittelemättä periaatteita. Todellisuudessa “pragmaatikot” ovat vain huomaamattaan jonkun yleisesti hyväksytyn ajattelutavan vankeja. Periaatteet maksavat itsensä takaisin pitkällä aikavälillä, mutta vain välittömät vaikutukset näkyvät ja tulevat arvioiduiksi. Politiikassa pärjätäkseen on valitettavasti aina ajettava jonkun välittömiä hyötyjä.

 


Kokoomusnuorten kohdalla en pidä siksi tarkoituksenmukaisena pyrkiä tekemään jatkuvia kompromisseja lyhyellä aikavälillä. Meillä on varaa siihen. Viime kädessä suuremman linjan ilmapiiri yhteiskunnassa määrittää sen, missä raameissa poliittisista yksityiskohdista sovitaan. Muistettakoon, että riesaksemme koituneen hyvinvointivaltion äkillinen paisuminen oli ideologinen, ei pragmaattinen kysymys. Jos haluamme tarjota vaihtoehdon vallitsevalle raskaalle julkiselle sektorille ja sääntelylle, meidän on tarjottava vaihtoehto myös hyvinvointivaltioideologialle.


 

Mahdollisuus poiketa näkyvällä tavalla vallitsevasta ideologiasta on harvinaislaatuista ja arvokasta. Suuria määriä resursseja on ollut tapana kuluttaa muutaman nuoren pyrkyrin henkilökohtaisen poliittisen uran edistämiseksi. Nuorella ammattipoliitikolla ei kuitenkaan ole varaa purra ruokkivaa kättä, siis olla näkemyksiltään rohkea ja poikkeava. Se ei kokoomusnuoria lämmitä, jos liiton riveistä nouseva nuori poliitikko joutuu vastapalvelukseksi hylkäämään oman uransa tähden itsenäiset ajatuksensa. Tämän takia liiton suurin potentiaali on ennen kaikkea mahdollisuudessa puhua vilpittömästi niistä tärkeistä asioista, joita muut eivät voi tai eivät muuten vain uskalla ottaa esille.


 

Kokoomusnuorilla on nyt näytön paikka. Liitto on varsinkin viimeisen neljän vuoden aikana saavuttanut julkisuudessa aseman haastajana ja vaihtoehtona vallitsevalle sosiaalidemokratiaan kallellaan olevalle ilmapiirille. Tänä vuonna valitaan uusi puheenjohtaja, ja hänen linjansa ratkaisee,  nousevatko esille stereotypioiden mukaiset pyrkyrit ja hännystelijät, vai aiommeko olla esillä julkisessa keskustelussa ennen kaikkea pitkäjänteisinä sukupolvemme vapauden edistäjinä.


 

Kirjoittaja on Kokoomuksen nuorten liiton hallituksen jäsen ja Kokoomuksen jäsen neljännessä polvessa.


Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

2Suosittele

2 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (3 kommenttia)

Käyttäjän 1203pl kuva
Pekka Lukkala

Ehkä kannattaisi myös tutustua Kokoomuksen historiaan!

Pertti Väänänen

Tuskin kannattaa! Eihän sieltä löydy muita kunnon politiikkoja kuin Tuure Junnila ja Iiro Viinanen!

Käyttäjän ilikka kuva
Ilkka Partanen

Erittäin hyvä kirjoitus. Näin nuorisopuolelta viitisen vuotta sitten "ukkopuolueeseen" siirtyneenä on ilo nähdä että meillä on hyvin lupaavia nuoria. Jatkakaa samaan malliin!

Toimituksen poiminnat